Pysäytys

Blogi on ollut jäissä muutaman viikon ajan johtuen yllättävistä käänteistä. Olen kirjoitellut useammankin tekstin, mutta jotenkin kaikki aiheet ovat tuntuneet tämänhetkisessä elämänvaiheessa täysin toisarvoisilta. Niiden julkaisu olisi tuntunut siltä että kieltäisin itseltäni tärkeän ja tarpeellisen sisäänpäin kääntymisen vaiheen.

Olen viimeiset kaksi viikkoa elänyt oudossa välitilassa; paikassa, jossa monet eri skenaariot omasta lähitulevaisuudesta vievät pitkälle syksyyn, ja missä ei samanaikaisesti uskalla suunnitella yhtään mitään viikkoa tai kahta pidemmälle. Sain kuulla yllättäviä uutisia terveydentilastani, ja elän edelleen päivä kerrallaan iso kysymysmerkki pääni päällä. Onko tämä vakavaa vai eikö tämä ole vakavaa? Millaisia jatkotoimenpiteitä tilanne vaatii, vai vaatiiko mitään? Pitäisikö tehdä jotain itse enemmän vai vain odotella?

Tilanne on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. En tässä vaiheessa voi avata tapahtumia vielä tarkemmin, koska tarvitsen itsekin lisätietoa. Tunnen eläväni jonkinlaisessa absurdissa saippuaoopperassa, jossa yllätyskäänteet ja draaman kaari saavat suut loksahtelemaan ja aivot surraamaan erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuudennäkymien välillä, säännöllisten mainoskatkojen (päivittäinen nokkaunien tarve) viheltäessä peliä poikki.

Kaikki tämä tietysti väsyttää ihan kamalasti. Huolettaakin, sillä tässä vuodenkierron vaiheessa, jossa muut yrittäjät lanseeraavat kaikkea jännittävää syksylle, joudun itse himmailemaan ihan kaikkea mitä oli suunnitteilla, koska en tiedä milloin pääsen toteuttamaan niitä täysissä voimissani.

Tähän väliin haluan todeta, että väsymystä lukuunottamatta tunnen oloni terveeksi. Mikään tutkimuksissani ei ole viitannut siihen, että ennusteeni olisi huono. Kokemani väsymys johtuu ainakin osittain varastoraudan puutteesta, jota lähdettiin juuri hoitamaan intensiivisemmin; alkuun oireet pahenevat ennen kun ne lähtevät paranemaan. Vaikka raudanpuute ilman anemiaa (ja varsinkin anemian kanssa, auts!) on ihan bitch, olen onnellinen siitä, että vihdoin jotain tapahtuu, ja että sen ansiosta saatiin tutkimuksissa kiinni yllätyslöydös, jonka hoitamatta jättäminen olisi voinut olla hengenvaarallista.

Raudanpuuteoireitteni ja laajojen tutkimusteni keskellä olen seuraillut kesän ajan somessa pyörinyttä haloota naisten kuukautiskiertojen poikkeuksellisuudesta; naiset ympäri maailman ovat raportoineet miten kuukautiset ovat tulleet tuplana, jääneet kokonaan pois, alkaneet tavallista myöhemmin tai aiemmin tai olleet tavallista rajummat.

Oma tilanteeni on tässäkin suhteessa siis erittäin mielenkiintoinen; johtuuko tietyt vaikeudet ja erikoisuudet omissa kesäajan kierroissani jostain globaalista ilmiöstä vai henkilökohtaisesta epätasapainosta? Vai molemmista? Olo on samanlainen kuin joskus teininä, aikana ennen Netflixiä, jolloin lempisarjan seuraavaa jaksoa piti odottaa viikko – miten dramaattisesta tilanteesta päästään eteenpäin? Mitä muuta selviää? Minkä yllätyskäänteen ne vielä keksii?

Nauroin juuri puhelimessa siskoni kanssa, että on meidän elämän kiemuroista sitten kiittäminen Universumia tai Jumalaa tai mitä vaan energiaa, niin Oh Boy – kässäri on kieltämättä koukuttava. Elämää voi aina suunnitella, asioita voi aina toivoa ja elämää voi kuvitella hallitsevansa, mutta lopulta emme voi päättää sitä miltä lopputulos näyttää. Jos en olisi itse osallisena tämänhetkisessä kuviossa, täyttäisin just nyt popparikulhoa piripintaan ja möllöttäisin silmät suurina ruutua mässyttäen kulhoa tyhjäksi, odottaen seuraavia kuvioita tuskin hengittäen.

Ensijärkytyksen jälkeen olen varma siitä, että asiat lutviutuvat jotenkin omalla painollaan. Tämä on ollut itselleni todellinen wake-up call; mihin oikeasti haluan käyttää aikani? Miten puhun itselleni tilanteessa, jossa kaikki on auki? Ajaudunko itseäni ja hyvinvointiani sabotoiviin tapoihin, keloihin ja pelkotiloihin, vai pystynkö vetämään itseni aina uudelleen ja uudelleen takaisin juuri tähän hetkeen? Mitä seuraa hätäilemisestä ja huolestumisesta; mitä se tekee mielelleni ja keholleni?

Yhden vuorokauden ajan elin totaalisen kauhun vallassa. Puhelu lääkäriltä oli mennyt ohi, ja sain lukea lähetteestä kirjauksen, joka kertoi hyvin erisävyistä tarinaa kuin mitä lääkäri lopulta selitti. Sain kuitenkin kokea simulaation tilanteesta, jossa kaikki heittää sekunnissa häränpyllyä, ja huomannut, että oikeasti mikään ei juuri siinä hetkessä muutu. Elämä ympärillä jatkaa kulkuaan ihan samalla lailla kuin ennenkin. Se, mikä muuttuu, on oma ajatus itsestä ja elämästä sen kaiken keskellä.

En siis tiedä mitä tulee tapahtumaan.

Miten tilanne on muuttunut entisestä?

Ei mitenkään.

En minä ennenkään ole tiennyt heräänkö huomenna.

On ihmisiä, jotka lähtevät töihin, eivätkä palaa illalliselle.

On ihmisiä, joilla jää hyvä kirja kesken juuri kun on päästy jännittävään kohtaan.

On heitä, jotka suunnittelevat elämänsä lanseerauksen, onnistuvat saamaan luomansa kurssin täyteen ja kuukahtavat seuraavana päivänä.

Mikään ei ole taattua. Ei yksikään päivä. Eikä kukaan meistä ole niin tärkeä, että olisi tässä asiassa poikkeus.

Kaiken tämän iskostuminen on tuntunut kamalalta. Itseään pitää jotenkin sillä lailla voittamattomana, että ajattelee aina jotenkin selviävänsä. Tässä iässä on selvinnyt jo vaikka mistä, ja aina lopulta päätynyt jaloilleen. Mutta väistämätön totuus on se, että jokainen meistä joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan päätepisteen.

On myös ollut ihanaa huomata, että jos elämä päättyisi kohdallani nyt, en jäisi katumaan paljoakaan. Olen kuunnellut sydäntäni ja hyödyntänyt intuitiotani. Olen oppinut todella paljon ja pysynyt tiedolle nälkäisenä. Olen myös useimmiten saanut kiinni niistä asioista, jotka vielä vaativat huomiotani; asioita, joiden kanssa olen auttamattomasti kesken, ja jotka saan kyllä selvitettyä, jos aikaa suodaan.

Tässä hetkessä on kaikki. En tarvitse juuri nyt mitään lisää. Mutta jos aikaa annetaan, otan sen syvällä kiitollisuudella vastaan.

Sillä elämä on todellakin lahja, ja tunnen olevani juuri nyt aika mehevässä kohdassa.

Otetaan päivä kerrallaan. Kysytään rohkeasti, mitä juuri tänään voi tehdä tai päättää, jotta elämä tuntuisi vähän enemmän itselle sopivalta?

Pidä huoli itsestäsi. Lakkaa priorisoimasta muiden hyvinvointia. Kuule kehosi viestit. Älä siirrä säännöllisiä terveystarkastuksia ”jonnekin tulevaisuuteen”. Hoidata itseäsi sinulle sopivalla tavalla. Tartu stressiin ennaltaehkäisevästi, holistisesti ja hoitavasti, yhtäaikaa. Ja tärkeimpänä: Vaikka kuulisit minkälaisia tuloksia tahansa, niin kauan kun on elämää on toivoa. Kaikki järjestyy.

~ Oona

PS Jos olet yksi niistä naisista, jonka kierto oli kesällä poikkeuksellinen, kuulisin siitä mielelläni! Olisi tosi mielenkiintoista pohtia asiaa yhdessä, jos useampi kokee siihen tarvetta. Tällaiset kollektiiviset muutokset ja mullistukset kertovat aina jonkinlaista viestiä, ja haluaisin kuulla, mitä nuo viestit ovat olleet Sinulle. Seuraile Instagramia @oona.louna , niin pysyt ajan tasalla tämänkin mielenkiintoisen asian suhteen!